Mua suututtaa. Ihan tosissaan suututtaa. Raivostuttaa.
Tekee mieli huutaa, raivota. Mikä ihmisiä vaivaa? Onko
tää maailma oikeasti näin sairas paikka? Ketään ei enää
kiinnosta jos toisella on vaikeeta. Ja itsellä on tietenkin
aina astetta vaikeampaa kun naapurilla, ja enemmän
ongelmia kun tuolla tuossa, SAATAANA. Ehkä meillä
kaikilla olisi edes vähän vähemmän ongelmia, jos meitä
kiinnostaisi myös muiden ongelmat.
Ja tiedättekö mitä mä vihaan,
VIHAAN KOKO SYDÄMESTÄNI?
Ihmisiä, jotka näkee toisen ihmisen tarvitsevan apua,
mutta jotka eivät silti puutu asiaan. Ne ihmiset kävelee
naureskellen ohi kun juoppo kaatuu fillarilla ja satuttaa
itsensä pahasti. Ajattelee vielä mennessään että haha
vitun paska. Ne näkee kun naapurin Veijo menee taas
umpitumuissa ratin taakse, ja päivittelee että varmasti
se ajaa taaskin jonkun päälle.
MIKÄ VITTU TEITÄ VAIVAA?
Tästä on niin hyvänä esimerkkinä mun oma isoäiti. Sen
alakerrannaapuri oli maannut terassillaan vajaan viikon,
ainoina vaatteinaan kengät, paita ja pitkä takki. Sen naama
ja kroppa oli mustelmilla, joista osa oli kuulemma miesystävän
nyrkistä peräisin, osasi mummoni kertoa. Kännissähän se
nainen oli, mutta kyllä sillä näytti jonkunlaista psykoosin
tynkää olevan päällä myös aika selkeesti. Siellä se makasi
kukkapenkissä, ja välillä vollotti että haluaa hoitoon. Kävihän
sen ukko siinä pihalla myös, muttei tehnyt elettäkään että
olisi auttanut naisystävänsä ylös maasta ja sisälle. Siellä se
nainen makasi ja itki että haluaa hoitoon, ja ilmoitti lopulta
noin 5 kertaa haluavansa kuolla.
Heti kun näin sen naisparan parvekkeelta käsin, mietin että
ei vittu, ambulanssihan tolle on saatava ja akka hoitoon ja
katkolle. No joo, mä tiesin että Anton tulee ihan kohta, ja
koska oon onnettoman toivoton puhumaan puhelimessa vieraille,
päätin että Anton saa soittaa sen ambulanssin kun tulee, ja
niinhän se sitten soittikin, ja poliisit tuli ja haki naisen
jonkunsorttiseen hoitoon. Mummo oli selvästi harmissaan kun
Anton soitti ambulanssin. Mitä helvettiä.
Tässä romaanissa on nyt pointtina se, että meidän isoäiti
oli kyylännyt sitä sairasta naista omalta parvekkeeltaan
KOKO VIIKON. Ihan kun se olis ollut joku hyväkin tosi-TV.
HYI HELVETTI. Miten kukaan pystyy tollaiseen? Hankkii
sisältöä elämäänsä toisen elämän kustannuksella. Valitettavan
moni vain tekee just niin.
Mä en ole kovin montaa kertaa elämässäni halveksinut
ketään niin paljon kun mun omaa isoäitiäni silloin. Oikeasti.
Saman halveksinnan saa multa kaikki ihmiset jotka näkee
toisen vaikeuksissa, mutta eivät välitä, tai kyyläävät mielummin
sivusta, jos vaikka tapahtuis jotain jännää.
TEILLÄ ON JUMALAUTA VELVOLLISUUS AUTTAA
Ihan vaan jo Suomen lain mukaan
Vai voitteko kattoa peiliin kun joku kuolee koska te
ette viitsineet pysähtyä kysymään onko sillä kaikki hyvin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti