Stop my breathing in the night when you're not there
The silence ringing through my ears
And all I want to do is hear your voice
.. But you're not there
Miksi mua taas itkettää? Mä en halua enää koskaan
itkeä tän saman asian takia. Mä luulin aina että koko
juttu olis mulle aivan yhdentekevä. No ei sentään ihan
yhdentekevä, muttei ainakaan mitään tällasta. Ja nyt
mä itken sen takia joka päivä, enkä voi sille mitään.
Mä haluaisin kyllä voida, enemmän kun mitään, mä
haluaisin lopettaa tän ja unohtaa koko jutun.
Miksi mä en pysty? Puolet musta haluis olla, ja onkin
jo ihan muualla. Mutta toinen puoli haluaa että mä
pilaan elämäni ajattelemalla ihmistä joka ei varmastikaan
(ainakaan enää) ajattele mua. (Tai sellasien kuvan oon
ainakin helvetin tehokkaasti saanut viime aikoina.) Jos
nyt ikinä mua ajattelikaan mitenkään ihmeemmin, mistäs
sitä koskaan toisista voi tietää, loppujen lopuksi.
Sekavaa. Elämä on. Tuntuu etten saa tähän kaaokseen
koskaan mitään järkeä. Mun ote lipsuu, eikä mulla ole
mainittavasti toivoa saada tiukemmin kiinni mistään, ei yksin.
Olenko mä edes yksin? Joo, ei joo, ei, joo. Who knows.
Mä haluan jatkaa mun elämää onnellisesti, mutta musta
tuntuu etten mä koskaan pysty siihen. En haluais koskaan
sanoa kenestäkään tai mistään näin, mutta jos tää asia
meinaa tosiaan näin päättyä, niin mä toivon pian ettei
me oltaisi koskaan edes tavattu. Mä voisin jopa olla nyt
onnellinen ilman huonoa omaatuntoa tai huolia. Mutta ei
kai sellanen hienous mun kohdalle koskaan osu. Nytkin
mun elämä vois olla ihan hienoa, ainoa este sille kaikelle
on tää saatanan asia, ja se tuska ja ajoittain myös huono
omatunto jonka se mulle päivä toisensa jälkeen aiheuttaa
uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Mä haluan jo päästä eroon tästä asiasta. Joko tai.
Jumalauta. Ja miksei tää itku vieläkään lopu.
Ja oli muuten sitten Atreyuta tuo biisinpätkä tuossa alussa,
ettäs tiedätte!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti